Väestöliiton Kumita-kampanjan tiedote

7.8.2023

Hyvät terveystiedon- ja liikunnanopettajat!

Kumitan paketit lähtevät elokuussa koulujanne kohti. Tilaukset toimitetaan joko tekemienne ennakkotilausten tai edellisvuoden määrän mukaan. Nousseiden postimaksujen vuoksi emme valitettavasti tänä vuonna voi toimittaa lisätilauksia postitse.

Olemme koonneet kondominkäyttöön liittyvää materiaalia nettisivuillemme kumita.fi, joita voit hyödyntää opetuksen tukena. Tänä vuonna olemme tuottaneet muun muassa uusia artikkeleita, nettiluennon erilaisista kondomeista sekä nettitestin, joka testaa nuorten tietämystä ehkäisystä eri tilanteissa. Nuorille kannattaa vinkata myös Väestöliiton TikTok-kanavasta, josta löytää varmasti nuoria kiinnostavia videoita ehkäisyyn ja seksuaalikasvatukseen liittyen. Kumita-kampanja tulee näkymään Väestöliiton somekanavissa varsinkin lanseerausviikollaan syyskuun alussa.

Asiantuntijamme on paikalla Liito-päivillä Tampereella. Olet tuolloin tervetullut juttelemaan pisteellemme nuorten seksuaalikasvatukseen liittyvistä teemoista.

Marraskuussa on tulossa ammattilaisille suunnattu seksuaalikasvatuksesta ja ehkäisystä maksuton webinaari. Webinaariin pääset ilmoittautumaan täältä: Ilmoittautuminen webinaariin

Toivoisimme, että Kumita-kampanja saisi ensi vuotta silmällä pitäen teiltä sekä oppilailta palautetta, joten olisimme iloisia, jos käytät hetken ajastasi ammattilaiskyselyyn vastaamiseen (ammattilaiskyselyyn tästä) sekä sivuillamme on oma kysely nuorille liittyen Kumita-kampanjan onnistumiseen (nuorten kyselyyn tästä). 

Terveisin

Kumita-kampanjan asiantuntijat

Ella Immonen ja Outi Leskinen

Väestöliitto