LIITO ry:n huomionosoitukset

6.9.2024

Eva-Greta Snäll, Heleena Kullas, Ville Uronen                   Johanna Korkala, Saila Romakkaniemi

LIITON TUNNUSTUSPALKINTO

Myönnetään erittäin pitkäaikaisesta ja monipuolisesta työstä liikunta- ja terveyskasvatuksen hyväksi.

  • Heleena Kullas: Heleena on ollut vahvasti mukana Aurinkorannikon liikunnan ja terveystiedon opettajien kerhon toiminnassa ja myös sen puheenjohtaja kerhon perustamisesta vuodesta 2016 alkaen. Hänen aloitteestaan järjestettiin Aurinkorannikolla ensimmäiset Liikunnanopettajien opintopäivät syksyllä 2019. Kiitettävän palautteen ansiosta opintopäivät järjestettiin toisen kerran syksyllä 2023.
  • Eva-Greta Snäll: Eva-Greta on ollut liiton hallituksen jäsenenä vuosina 2018–2024. Eva-Greta on vaikuttanut erityisesti terveystietotoimikunnassa, toimien myös toimikunnan puheenjohtajana syksystä 2022 syksyyn 2023. Lisäksi hän on ollut mukana aluksi koulutustoimikunnassa ja nyt viime vuoden tiedotustoimikunnassa. Myös kv-toiminnassa Eva-Greta on ollut aktiivisesti mukana.
  • Ville Uronen: Vuosikymmenten yhteistyö opintopäivillä kouluttajana ja näytteilleasettajana, koulutusyhteistyö päivä-/viikonloppukursseilla ja kv-kursseilla teknologia liikunnanopetuksessa teemalla.

LIITON ANSIOMERKKI

Myönnetään liikunta- ja terveyskasvatuksen sekä liiton hyväksi tehdystä työstä.

  • Johanna Korkala: Toiminut Oulun seudun liikunnan ja terveystiedon opettajat ry:n hallituksen sihteerinä ansiokkaasti yli kymmenen vuotta.
  • Saila Romakkaniemi: Toiminut Oulun seudun liikunnan ja terveystiedon opettajat ry:n puheenjohtajana ansiokkaasti useamman vuoden ajan ja pitänyt toimintaa koossa tunnollisella ja aktiivisella työllään.
  • Joonas Kalari: Toiminut Tampereen seudun liikunnan ja terveystiedon opettajat ry:n hallituksessa lähes vuosikymmenen. Joonaksen työpanos vuoden 2023 opintopäivien suunnittelussa, organisoinnissa ja läpiviennissä oli keskeistä, jotta päivät saatiin vietyä menestyksekkäästi läpi.