LIITO ry Educa-messuilla 27.-28.1.2023

19.1.2023

Liikunnan ja Terveystiedon opettajat LIITO ry valvoo ja edistää liikunnan ja terveystiedon opettajien etuja ja ammatillista asemaa Suomessa. Liito ry työskentelee koko maan koulujen liikunta- ja terveyskasvatuksen sekä muun liikuntatoiminnan ja -palveluiden kehittämiseksi.

Kohtaamme arjessa liikuntatunneilla usein tilanteita, joissa joudumme pohtimaan vaihtoehtoisia suoritustapoja osalle oppilaista. Oppilaan osallistumattomuuteen voi olla monia eri syitä ja kuitenkin tavoitteena on saada jokaiselle tunnilla olevalle oppilaalle aktiviteetteja omien resurssiensa mukaan.

Olemme koonneet messuosastolle muutamia esimerkkejä siitä, millaisia aktiviteetteja oppilaille voisi vaihtoehtoisesti tarjota. Tule tutustumaan vinkkeihin toiminnallisen #educabingo'n avulla.

#educabingo löytyy osastolta 6r2

#educabingo -ruudukkoon 3 x 3 on koottu esimerkkejä toiminnallisista tehtävistä, joita oppilas voi vaihtoehtoisesti suorittaa, jos hän ei voi syystä tai toisesta osallistua täysipainoisesti tunnin ohjattuun toimintaan. Bingoa voi hyödyntää myös esimerkiksi koko ryhmän taukojumppatehtävänä terveystiedon tunnilla.

Liito ry:n jäsensivujen materilaalipankkiin on koottu Liito ry:n materiaaleja ja vinkkejä sekä eri tahojen, kuten terveysjärjestöt, lajiliitot, hankkeet tai yksittäiset yhdistykset tai seurat, tuottamia terveystiedon ja liikunnan opetusta tukevia materiaaleja. Materiaalipankista löydät myös lisää ideoita vaihtoehtoisista suoritustavoista liikuntatunneille.

Bingoruudukon tehtävät videoina

Löydät videot myös Liito ry:n Instagram -tililtä sekä TikTokista @liikkaopeanna.

Toiminnallinen bingo

#educabingon tehtäviä voi käyttää minkä tahansa oppiaineen tuntien liikunnallistamiseksi käyttäen yhdistämällä tietovisan, toiminnallisen bingon sekä #educabingon toiminnallisen tehtävän. Idea on selitetty esimerkin avulla pdf-tiedostoissa #educabingo - toiminnallisen bingon bingolappu ja open ohjeet sekä #educabingo - toiminnallisen bingon rastipisteet.

Lisää ideoita #educabingon soveltamiseen löydät jäsensivujen materiaalipankista: Tehtäväpankki

Tulostettavat materiaalit