LIITO 4/23: Miten mielenterveyteen liittyviä sairauspoissaoloja voidaan ennaltaehkäistä työpaikalla?

Teksti: Noora Heinonen

Työ on merkittävä tekijä yksilön kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Parhaimmillaan se tukee mielenterveyttä siinä missä työttömyys on yhteydessä heikompaan mielenterveyteen. Työ voi kuitenkin myös heikentää terveyttä ja lisätä työkyvyttömyyden riskiä.

Tässä artikkelissa käsittelen mielenterveyteen liittyviä sairauspoissaoloja työelämän näkökulmasta. Tarkastelen, millaiset työolotekijät ovat yhteydessä mielenterveyspoissaoloihin kunta-alalla ja erityisesti alle 35-vuotiaiden työntekijöiden keskuudessa. Hyödynnän artikkelin pohjana käynnissä olevan väitöskirjatutkimukseni tuottamaa ymmärrystä ja kirjallisuutta ilmiöstä. Väitöskirjatutkimukseni keskittyy nuoriin sosiaali- ja terveysalan (sote-ala) työntekijöihin, joilla on ollut yleisimpiin mielenterveysongelmiin liittyviä sairauspoissaoloja.

Mielenterveyteen liittyvä työkyvyttömyys kasvussa erityisesti nuorten työntekijöiden keskuudessa

Työkyvyllä tarkoitetaan yksilön kykyä osallistua työhön ja suoriutua työssään. Yksilöllisten tekijöiden, kuten terveyden, osaamisen ja koulutuksen lisäksi työkykyyn vaikuttavat myös yksilöä ympäröivät tekijät, kuten työolosuhteet, perhe-elämä, ja laajemmat yhteiskunnalliset olosuhteet, kuten sosiaaliturvajärjestelmä sekä työmarkkinoiden rakenteelliset tekijät. Keskityn tässä artikkelissa tarkastelemaan lähemmin työhön liittyviä tekijöitä.

Vaikka väestön hyvinvointi on yleisesti parantunut kuluneiden vuosikymmenten aikana, on työkyvyssä tapahtunut epäsuotuisia muutoksia ja ennen kaikkea nuorimmissa työntekijäryhmissä. Kelan ja Eläketurvakeskuksen tilastoista selviää, että yhä suurempi osa työuransa alussa olevista alle 35-vuotiaista nuorista aikuisista on vaarassa tippua ennenaikaisesti pois työelämästä joko väliaikaisesti sairauslomalle tai pysyvämmin työkyvyttömyyseläkkeelle. Suurimmat syytekijät ovat yleisimmät mielenterveysongelmat; masennus ja ahdistuneisuus. Niihin liittyvät pitkät sairauspoissaolot ovat lisääntyneet lähes kaikissa alle 50-vuotiaiden ikäryhmissä, mutta jyrkintä kasvu on ollut juuri nuorten aikuisten keskuudessa ja erityisesti vuodesta2016 lähtien. Esimerkiksi nuorten naisten ahdistuneisuushäiriöihin liittyvät sairauspoissaolot ovat liki viisinkertaistuneet vuodesta 2005 alkaen. Vastaava nouseva trendi on havaittavissa myös nuorten aikuisten mielenterveyteen liittyvissä työkyvyttömyyseläkkeissä. 

Toistaiseksi on vielä epäselvää, miksi juuri nuorten työntekijöiden mielenterveysperusteinen työkyvyttömyys on jyrkässä kasvussa. Yleisesti ottaen työikäisten keskuudessa kasvun taustalla on arvioitu vaikuttavan useita erilaisia taustatekijöitä, kuten esimerkiksi mielenterveysongelmia koskevan asenneilmapiirin muuttuminen myönteisemmäksi, hoitoonhakeutumiseen liittyvät muutokset ja hoidon kehittyminen, sekä työelämän henkisen kuormittavuuden lisääntyminen ja fyysisen työn vähentyminen. Toisaalta on myös esitetty, ettei mielenterveyteen liittyvän työkyvyttömyyden kasvua selittäisi pelkästään väestön mielenterveyden muutokset sinänsä vaan myös niiden aiheuttama haitta työnteolle. Tämä siirtää katseen työn ja työntekijän kohtaamispaikkaan – mitä siellä tapahtuu?

Psykososiaaliset työolosuhteet ovat yhteydessä mielenterveyteen liittyviin sairauspoissaoloihin

Mittava tutkimuskirjallisuus työn ja mielenterveyden välisistä yhteyksistä osoittaa erilaisten psykososiaalisten työolojen lisäävän riskiä mielenterveysongelmille ja niihin liittyville sairauspoissaoloille silloinkin, kun muut tärkeät tekijät, kuten elintavat, on otettu huomioon. Psykososiaalisilla työoloilla viitataan erilaisiin työn järjestelyihin, sisältöihin sekä sen sosiaaliseen ulottuvuuteen liittyviin kuormitustekijöihin. Mielenterveyspoissaolojen osalta tutkittua näyttöä on kertynyt erityisesti työn korkeiden henkisten vaatimusten, matalan hallinnan ja heikon sosiaalisen tuen kombinaatioista, työhön panostuksen ja työn palkitsevuuden välisen epäsuhdasta, sekä työpaikan toimintatapojen ja vuorovaikutustilanteiden koetusta epäoikeudenmukaisuudesta. 

Työoloja ja mielenterveyttä tarkastelevassa tutkimuskirjallisuudessa opetusalaa on käsitelty osana ihmisvälitteisen työn ammattiryhmää (human service occupations), jonka ominaispiirteinä korostuvat työn korkeat kognitiiviset ja emotionaaliset vaatimukset, suuri kasvokkaisen vuorovaikutuksen määrä sekä korkea eettinen vastuu. Näihin lukeutuvat opettajat, poliisi, sote-alan työntekijät, psykologit, sekä erilaiset palvelualan ammatit. Tutkimuksissa on havaittu, että ihmisvälitteisen työn ammateissa on muita aloja suurempi riski mielenterveysongelmille ja niille liittyville sairauspoissaoloille. Suurempaa riskiä on selitetty eritoten epäsuotuisilla psykososiaalisilla olosuhteilla, joissa työtä tehdään. Sairauspoissaoloissa on kuitenkin vaihtelua myös tämän ryhmän sisällä ja suurimmassa riskissä ovat erilaiset sote-alan työntekijät ja erityisesti hoitajat. Esimerkiksi Työterveyslaitoksen Kunta-10 tutkimuksen mukaan tunti- ja luokanopettajat kuuluvat kunta-alalla vähiten sairauspoissaoloja omaavien ammattiryhmien joukkoon, johon lukeutuvat muun muassa lääkärit ja erikoisasiantuntijat. Yksi suojaava tekijä tässä ryhmässä voi olla korkeampi koulutus, joka on yhteydessä parempaan terveyteen. Toisaalta sairauspoissaolokäyttäytymiseen vaikuttavat monet tekijät, eikä sairauspoissaolojen vähäinen määrä suoraan indikoi kuormituksen puuttumista. 

Viimeaikaisessa tutkimuksessamme selvitimme koettujen työn kuormitustekijöiden yhteyksiä pitkiin, yli 11-päivän kestoisiin mielenterveysperusteisiin sairauspoissaoloihin vuoden aikana. Tarkastelimme näitä yhteyksiä sote-alalla, opetusalalla ja muilla kunta-alan toimialoilla. Työolosuhteista otimme tarkasteluun psykososiaalisista kuormitustekijöistä koetut työn henkiset vaatimukset (aikapaine, työn määrä, työtehtävän vaatimukset) sekä työn hallinnan (kyky vaikuttaa työhönsä ja hyödyntää osaamistaan työssään). Fyysisistä kuormitustekijöistä tarkastelimme ruumiillisesti rasittavaa työtä ja tietokoneella työskentelyä. Havaitsimme, että eniten mielenterveysperusteisia sairauspoissaoloja oli sote-alalla, ja että erilaisten työolojen yhteydet poissaoloihin vaihtelevat ammattiryhmittäin. Opettajien keskuudessa tietokoneella työskentely ja työn hallinta olivat yhteydessä kohonneeseen riskiin päätyä sairauslomalle mielenterveyssyistä vuoden aikana. Niillä, jotka raportoivat paljon tietokoneella työskentelyä ja siihen liittyvää haittaa työssään, oli lähes kaksinkertainen riski poissaoloille verrattuna niihin, jotka raportoivat vähemmän tietokoneella työskentelyä ja siihen liittyvää haittaa. Heikoksi koettu työn hallinta lisäsi sairauspoissaolojen riskiä maltillisesti.

Mitä nämä tulokset tarkoittavat käytännössä? Vaikka tässä tutkimuksessa tietokoneella työskentelyä tarkasteltiinkin fyysisenä kuormitustekijänä, voi näihin kokemuksiin liittyä myös työhön liittyvää henkistä kuormitusta. Tietokoneella työskentelyssä kiteytyy useat erilaiset opettajan työnkuvaan liittyvät ydintehtävät, kuten opetustilanteet ja niiden suunnittelu, mutta myös arviointityö sekä vuorovaikutus huoltajien kanssa. Näin ollen tietokoneella työskentelyn ja mielenterveyspoissaolojen välisessä yhteydessä voisi heijastua myös laajemmin opetustyöhön liittyvät kuormitustekijät. 

Samoin heikoksi koettu kyky vaikuttaa työhönsä ja hyödyntää osaamistaan työssään voivat heijastella monenlaisia työarjen tilanteita. Vaikutusmahdollisuuksia voivat rajoittaa esimerkiksi käytössä olevat resurssit. Resurssien niukkuus ja tehostamisvaatimukset voivat kuormittaa erityisesti ihmisvälitteisen  työnammateissa, joissa ollaan vastuussa toisten ihmisten hyvinvoinnista. Esimerkiksi sote- ja opetusalalla resurssien niukkuuteen liittyvät ongelmat työpaikalla on yhdistetty työntekijöiden eettiseen kuormittumiseen, joka syntyy esimerkiksi tilanteessa, jossa työntekijä kokee, ettei olosuhteiden takia pysty tekemään työtään riittävän hyvin. Tämänlainen jatkuva kuormitus on tutkimuskirjallisuudessa yhdistetty mielenterveysongelmiin ja niihin liittyviin sairauspoissaoloihin.

Lopuksi

Olen tässä artikkelissa käsitellyt mielenterveysperusteisten sairauspoissaolojen yleisyyttä sekä siihen kytköksissä olevia työolosuhteita erityisesti kunta-alalla ja opetustyössä nuorten työntekijöiden näkökulmasta. Yhteenvetona voidaan todeta, että alle 35-vuotiaiden työntekijöiden mielenterveyteen liittyvät sairauspoissaolot ovat yleisiä ja niiden ennaltaehkäisemisessä työolosuhteet ovat tärkeässä roolissa: ne voivat joko tukea ja mahdollistaa tai heikentää työntekijän mielenterveyteen liittyvää työkykyä. Siten työkyky tulisi ymmärtää moniulotteisena ilmiönä, joka syntyy työntekijän ja työn välisessä vuorovaikutuksessa.

Kirjoittaja Noora Heinonen on terveystieteiden maisteri ja yhteiskuntapolitiikan väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Hänen tutkimuksiaan ovat rahoittaneet Työsuojelurahasto, Suomen Kulttuurirahasto ja Kela.