LIITO 1/24 pääkirjoitus: Auringonvaloa ja lämpöä odotellessa

16.2.2024

Hymyilyttää, olenhan juuri saanut nauttia Educa-messujen hienosta tarjonnasta ja monenlaisista talvisista liikuntamuodoista. Itse kuulun siihen sukupolveen, jolle neljä vuodenaikaa on rikastuttava elämys arjen rutiinien keskellä. En osaisi kuvitella elämää, joka ei tarjoaisi näitä liikunnallisia vaihtoehtoja ja variaatioita, joista meillä on nyt mahdollisuus nauttia. 


Soveltavan liikunnan tarve lisääntyy

On ollut huolestuttavaa lukea ja huomata, että noin joka viidennellä kouluikäisellä lapsella tai nuorella on jonkinasteista tarvetta oppimisen tukemiseen koulunkäynnissä. Sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että keskimäärin jokaisessa yleisopetuksen liikuntaryhmässä on nykyään useampi kuin yksi oppilas tai opiskelija, jolle on tarve soveltaa ja tarvittaessa eriyttää opetusta tunnin aikana. Tunneilla on myös tarvittaessa pystyttävä soveltamaan opetusta oppilaiden tai opiskelijoiden erilaisten vammojen, pitkäaikaissairauksien tai muun toimintakyvyn heikkenemisen takia. Soveltavan liikunnan tarve ja sen merkitys ovatkin nousseet huimaa vauhtia viimeisten vuosien aikana kiinteäksi osaksi liikunnanopetusta.

Tästä lehdestä löydät informaatiota esimerkiksi oppimisen kolmiportaisen tuen etenemisestä liikunnanopetuksessa ja miten toimia, jos oppilas on poissa, vapautettu tai suorittaa itsenäisesti opiskellen liikuntakurssin. Artikkelista, joka käsittelee omaa erityispedagogista osaamista liikuntaympäristössä, löytyy vinkkinä opetukseen erinomainen taulukko. Vahva suositus napata tämä talteen ja soveltaa sitä jossain muodossa omaan opetukseen.

Vinkkaan tässä yhteydessä myös Kaikki mukaan liikkumaan! -sivustosta, josta löytyy ideapankki liikkumisen soveltamiseen ja mahdollisuuteen yhdenvertaistaa osallistumista koulupäivän aikaisiin liikunnallisiin hetkiin. Sieltäkin voit saada vinkkiä tai ideaa soveltaa omaa liikunnanopetusta lehdestä löytyvien teema-artikkelien lisäksi.

Terveystiedon puolelta löydät puolestaan mm.  ruokasuhdetutkija Taru Lindholmin esseen, jossa hän pohtii nuorten ruoka- ja kehosuhteen tukemista ja mahdollisia sudenkuoppia terveystiedon ja liikunnan opetuksessa. Aihe on erittäin ajankohtainen nykyisessä digi- ja somemaailman “ähkyssä”.

Luettuani artikkelin siitä heräsi monta uudenlaista näkökulmaa ja lähestymistapaa työstää asiaa oppilaiden kanssa.


Muistathan  

Tällä kertaa muistutan teitä, että on jälleen tullut aika ehdottaa yksittäisenä Liiton jäsenenä tai kerhona vuoden liikunnanopettajaa 2024. Lisäksi, jos olet jonkin alueen kerhon tai yhdistyksen hallituksessa, muistathan hakea huhtikuun loppuun mennessä toiminta-avustusta.

Tämän vuoden aikana tapahtuviin kansainvälisiin täydennyskoulutuksiin voit myös hakea avustusta huhtikuun loppuun mennessä. Hakuajan päättymisen jälkeen tulleita hakemuksia emme ikävä kyllä voi huomioida.

Tällä kertaa lopetan oman kirjoitukseni Terhi Huovilan, Anni Lindemanin ja Vilma Pikkupeuran artikkelin loistavan puhuttelevaan puhekuplaan: Onnistuuko liikuntatilaan sijoittua siten, ettei takanasi ole mitään sinua mielenkiintoisempaa?

Elämyksellistä kevään odotusta ja antoisia liikuntahetkiä, Satu