LIITO 1/21 pääkirjoitus: Luovuus koetuksella opettajankoulutuksessa

Tunnustan. Luovuuteni on kuluneen vuoden aikana ollut koetuksella useamman kuin yhden kerran. Syynä siihen on tietenkin tämä yhä jatkuva koronapandemia.

Työskentelen Jyväskylässä Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Tehtäväni on opettaa tulevia liikunnanopettajia opettamisen perusasioissa: heterogeenisen oppilasryhmän opetuksessa, oppilaan yksilöllisessä kohtaamisessa ja opetuksen eriyttämisessä. Muun muassa.

Vielä reilu vuosi sitten opetus perustui siihen, että yhdessä opiskelijoiden kanssa opetimme monenlaisia oppilasryhmiä eri liikkumisympäristöissä. Oli suuria ja pieniä, nuoria ja vanhoja, tukea tarvitsevia ja itseohjautuvia, sivussa istuvia ja toimeen tarttuvia oppilaita. Yhdessä pelattiin, voimisteltiin, uitiin, hiihdettiin, luisteltiin, retkeiltiin, tanssittiin, kuntoiltiin. Tehtiin vaikka mitä. Avustettiin ihan koskettamalla, liikuttiin kylki kyljessä, pohdittiin asioita pikkupiireissä päät yhdessä.

Sitten tuli korona ja sulki kaiken.

Keväällä 2020 liikunnanopettajaksi opiskeltiin täysin verkon välityksellä. Syyslukukaudella 2020 saatiin kohdata joillakin tunneilla maskit päässä, kumihanskat kädessä, välineitä desinfioiden ja parin metrin välimatkaa toisiimme pitäen. Noin puolet opetuksesta oli silloinkin etänä.

Joinakin päivinä puhuin tietokoneelle tuntikausia. Toivoin ja uskoin, että ainakin joku oli hereillä myös siellä ruudun toisella puolella.

Nyt, helmikuun 2021 alkaessa, liikunnanopettajaksi opiskellaan jälleen pelkästään etätehtävin ja zoom-tapaamisin. Kaupunkimme koulut ovat suurelta osin kiinni. Yliopiston kampus on suljettu kokonaan.

Tunnustan, että vuosi sitten olin täysin raakile verkkovälitteisessä opetuksessa. Annoin ihan liikaa etätehtäviä. Pidin ihan liian vähän liveopetusta lukujärjestyksen mukaan. Nyt uskoisin, että opetusmenetelmien reppuni on jo hitusen laajempi ja jotkut verkkotunnit saattavat olla jopa ihan järkeviäkin.

Silti luovuuteni oppimistavoitteiden mukaiseen opetukseen on edelleen koetuksella. Olen juuttunut ydinkysymykseen: miten ihmeessä pystyn vahvistamaan tulevan opettajan taitoja kohdata suuria heterogeenisia oppilasryhmiä erilaisten liikuntamuotojen tunneilla, kun en pysty tarjoamaan heille edes yhden oppilaan kohtaamista, en yhden yhtä liikuntatuntia erilaisista oppimisympäristöistä puhumattakaan?

Aion lukea tämän lehden tarkkaan ja ammentaa sieltä kaiken viisauden, jolla ruokin luovuuttani loppukevään opetuksen parhaassa mahdollisessa toteutuksessa.

Vetoan kuitenkin teihin kollegat kentällä: olkaa armollisia tuoreille opettajakollegoillenne vielä muutaman vuoden päästäkin! Vaikka teemme opettajankouluttajina tässä hetkessä parhaamme, jotakin jää väistämättä opittavaksi työelämään. Auttakaa te kokeneemmat, vaikka alkuun niiden suurten ryhmien kanssa salissa.

Nämä valmistuvat nuoret taas osaavat auttaa teitä tekniikan kanssa. Ja heillä jos keillä, on hyvät valmiudet etäopetukseen ja etäpalavereihin, jos tai kun niistä tulee osa arkea koronan jälkeenkin. Hyödyntäkää siis toistenne osaaminen ja olkaa luovia yhdessä!

Tämä on toistaiseksi viimeinen päätoimittamani Liito-lehti. Kiitos kaikille kuluneista vuosista ja menestystä seuraajalleni!

Auringonpaistetta kevääseen toivottaen,

Terhi Huovinen